tiistai 19. elokuuta 2008

Yhteenveto opetusansioista

Opetuskokemus

Opintoni ja työkokemukseni antavat minulle monipuoliset valmiudet kirjallisuuden opetus- ja ohjaustyöhön. Olen yleisen kirjallisuuden maisteri sekä kotimaisen kirjallisuuden tohtori ja dosentti. Olen opettanut peruskoulussa, lukiossa ja aikuiskoulutuksen kursseilla. Vuodesta 1980 lähtien olen työskennellyt yliopistossa ensin amanuenssina ja tutkimusassistenttina, sitten sivutoimisena ja päätoimisena tuntiopettajana ja myöhemmin assistenttina sekä yliassistenttina. Olen opettanut kaikkien arvosanojen opiskelijoita ja lisäksi jatko-opiskelijoita, ja kurssini ovat olleet lukuisista eri aiheista.


Kirjoja opiskelijoille ja opiskelijoiden kanssa

Suuri osa lähes 240 julkaisustani palvelee opetustyötäni oppi- tai oheismateriaalina. Opiskelijat ja kollegat ovat saaneet julkaisumahdollisuuden seuraavissa yksin tai yhdessä toisten kanssa toimittamissani julkaisuissa, joista lähes kaikki on pantu alulle pitämilläni kursseilla tai järjestämissäni seminaareissa:
Nainen ja kirjallisuus (JY 1989),
Suuri fuuga (JY 1998),
Kirjallisuus, kieli ja kognitio (Helsinki University Press 2000),
Keskisuomalaisia nykykirjailijoita (BTJ Kirjastopalvelu 2004),
Katkos ja kytkös (SKS 2004),
PoMon tila (Kampus Kustannus 2005)
Yliopiston kurssikirjoja
* Väitöskirjani ”Maisema ulkona ja sisällä on sama”, joka vakiinnutti Suomeen kognitioanalyysin, on kurssikirjana Jyväskylän yliopistossa kirjallisuuden syventävissä opinnoissa.
* Kirjallisuus, kieli ja kognitio (toim. KK & Leena Kirstinä), joka on Suomessa ensimmäinen kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen yleisesitys, on oppikirjana eri yliopistoissa ja oppiaineissa.
* Katkos ja kytkös (toim. KK & Leena Kirstinä & Annika Waenerberg, SKS) on yliopistollinen oppikirja.
* Artikkelini lyyrisestä proosasta julkaistiin teoksessa 40-luku, joka on yliopiston kurssikirja.
* Artikkelini Uuno Kailaan ekspressionismista ilmestyi yliopistollisessa oppikirjassa Runosta runoon.


Opetuksen edistäminen

Uudistan opetustani yhteistyössä opiskelijoiden ja kollegojen kanssa. Tutkimusyhteisön jäseninä opiskelijani osallistuvat erilaisissa hankkeissani oikeaan tutkimustyöhön, mikä onkin nykyisen yliopistopedagogiikan mukaan tärkeää. Yliopiston kolme tehtävää eli opetus, tutkimus ja yhteiskuntasuhteet toteutuvat tässä toiminnassa. Olen opettanut verkkokirjoittamista, ja opiskelijoiden artikkeleita on ilmestynyt Jyväskylän kaupunginkirjaston sivuilla. He voivat julkaista niitä edelleen, ja ohjaan niitä, vaikka minulla ei ole tänä vuonna aihepiiristä opetusta.

Olen kehittänyt opetustani sellaiseksi, että jokainen kurssi harjaannuttaisi osallistujia tieteelliseen työskentelyyn. Työskentely on interaktiivista, dialogista ja opiskelijalähtöistä. Siihen sisältyy mm. artikkelien kirjoittamista julkaisuihin, verkkokirjoittamisen opetusta ja verkkojaksoja. Opetukseni laajentaa ja syventää opiskelijoissa kulttuurialan ammattitaitoa myös siten, että he pääsevät mukaan käytännön produktioihin. Pidän kursseja uusista tutkimussuuntauksista ja aiheista, kuten kognitioanalyysista ja postmodernismista.

Annan monimuoto-opetusta, jossa suulliset ja kirjalliset harjoitukset, verkkotyöskentely Optima-ympäristössä ja powerpoint-aineisto täydentävät toisiaan. Opetuksen kehittämis- ja laatutyöni rakentuu opiskelijapalautteen varaan.

Pedagogiset opinnot selkeyttävät pedagogista ajattelua ja auttavat tiedostamaan oman opetustyön taustalla vaikuttavia käsityksiä. Olen suorittanut seuraavia opintokokonaisuuksia:
* Äidinkielen lehtorin kelpoisuusvaatimuksiin kuuluva puheopin tutkinto erinomaisin tiedoin 30.10.1975.
* Kansakoulu-, peruskoulu- ja oppikoululainsäädännön alin arvosana 30.10.1975.
* Kasvatustieteen approbatur.
* Tieto- ja viestintätekniikan opinnot Jyväskylän yliopistossa 2006 – 2007, 10 op. Opintoihin sisältyy mm. Verkko-opetuksen suunnittelumalli –kurssi ja yliopistopedagogiikan kokonaisuus.
* Portfoliokurssi Jyväskylän yliopistossa 2007, 5 ects.
* Valtakunnallinen TieVie-asiantuntijakoulutus 2006-2007. 15 op.

Tieto- ja viestintäalan koulutus on lisännyt valmiuksiani oman ammattitaidon arviointiin ja kehittämiseen, samoin muuhun akateemiseen laatu- ja kehittämistyöhön. Tietoni yliopistopedagogiikasta ovat tarkentuneet. TieVie-kehittämishankkeeni koskee opinto-ohjauksen tehostamista.


Miten muut näkevät minut opettajana

Yleistä

Kehitän työtäni opetuksesta saadun palautteen varassa: se vaikuttaa kurssien sisältöihin, työtapoihin ja organisointiin. Joskus palaute on niukkaa, kuten opetusnäytteiden arvioinnissa:

Opetusnäyte yliassistentin virkaa varten 12.11.1996, hyvin hyvä.
Opetusnäyte kotimaisen kirjallisuuden dosentuuria varten 9.10.2001, hyvin hyvä.
Opetusnäyte englannin kielellä kirjallisuuden kotimaisen linjan yliassistentuuria varten 15.8.2007, hyvä.


Keskimmäistä näytettä kommentoi professori Matti Leiwo palautetekstissään, joka päättyy näin: ”Eli omalta vähäiseltä osaltani minulla on ilo kehua Katriina Kajannesta kirjallisuudentutkijana. Luulen, että myös opiskelijamme ovat valmiit yhtymään tähän arviointiin: Kajanneksen luennoista olen kuullut vain kehuvia kommentteja.”

Olen pitkään kerännyt systemaattisesti kirjallista palautetta. Liitteenä on jäljennöksiä opiskelijoiden ja joskus kirjallisuuden amanuenssin laatimista ja nimikirjoituksellaan vahvistamista palauteyhteenvedoista. Tulokset ovat poikkeuksetta erinomaisia, ja usein ne hipovat täysiä pisteitä. Esim. Lassi Nummen varhaistuotanto kognitiivisen tutkimuksen valossa 4,5/5, Runomuodot 4,6/5, Keski-Suomen nykykirjallisuus 4,3/5, Lyriikan tutkimus 4,5/5, Suomen kirjallisuuden klassikot 4,7/5.

Keskiarvot antavat tilanteesta selkeän kuvan, vaikka ne eivät yksinään riitä palautteeksi. Opiskelijat esittävät samoilla lomakkeilla numeroarvion ja sanallisia kommentteja. Ne ovat yhtäpitäviä keskiarvojen kanssa, kuten heidän muulloinkin kursseistani esittämät kannanotot. Liitteinä on palautetta opetus- ja ohjaustyöstäni. Virolainen jatko-opiskelija esittää asiasta oman näkemyksensä.

Opiskelija- ja vertaispalaute tarkemmin

Palaute on samansuuntaista kurssista toiseen. Opiskelijat ovat vuosien ajan antaneet kursseistani nimettöminä palautetta. He ovat itse laskeneet siitä keskiarvon, ja he ovat vahvistaneet palauteyhteenvedon nimikirjoituksellaan. Palaute on ollut poikkeuksetta erinomaista ja hiponut usein korkeinta mahdollista pistemäärää.

1996 Fenomenologinen kirjallisuudentutkimus, 3,9/5
2000 Lassi Nummen varhaistuotannosta kognitiivisen tutkimuksen valossa, 4,5/5
2001 Lyriikan tutkimus, 4,5/5
2002 Postmodernismin praktikum, 3,5/4
2003 Keski-Suomen nykykirjallisuus, 4,3/5
2003 Runomuodot, 4,6/5
2005 Suomen kirjallisuuden klassikot, 4,7/5
2006 Kotimaisen kirjallisuuden tuntemus, 4/5. Opiskelija kirjoittaa palauteyhteenvedossa: ”Opettajan osuutta kiiteltiin kovasti. Ensinnäkin opettajalla oli suuri merkitys innostavan ja kannustavan ilmapiirin luomiseen. [- -] Yhteistä kaikissa osioissa oli, että opettajan osuutta kiiteltiin kovasti. Numeerisissa arvioinneissa opettaja oli saanut arvosanaksi myös 10 ja 5++, joten jos keskiarvo olisi laskettu näiden lukujen mukaan, se olisi ylittänyt täyden arvosanan 5.

Opiskelijoiden ainejärjestö Opus antoi keväällä 2002 Kirjallisuuden laitoksen toiminnasta laitosneuvostolle kirjallisen palautteen, jossa ”haluttiin nostaa esiin muutama kurssi, jotka ovat joidenkin oppilaiden mielestä hyviä esimerkkejä siitä, millaiseen suuntaan haluamme opintojen kehittyvän: Katriina Kajanneksen Lyriikan tutkimus –kurssi koettiin perusteellisena, tietoja syventävänä, asiaan keskittyvänä ja ennen kaikkea tarkoitusta palvelevana opintojen osana”. Toinen esille nostettu kurssi oli Tuomo Lahdelman pitämä.

Yhteenvetoa
Suosittelen lämpimästi Katriina Kajanneksen kirjallisuuden kursseja jokaiselle opiskelijalle”, oppilaani kirjoittaa liitteenä olevassa palautteessaan helmikuussa 2007. Toinen opiskelija kirjoittaa maaliskuussa 2007: ”FT KK on toiminut ensiarvoisen hyvin toimiessaan niin yliopiston opettavana yliassistenttina kuin ohjatessaan valmistuvia opiskelijoita pro gradu –töissään. Hänen rakkaudellinen opetustyylinsä, luovat ja omaa oppimista tukevat ryhmätyöohjeensa sekä asiantunteva ja huolehtiva pro gradu –töiden ohjauksensa ovat mitä parhaimpia suosituksia ammattimaisesta työotteesta.

Tämän ansioluettelon liitteinä on palautteesta vain näytteitä, ja muu palaute on samanlaista. Lukemattomissa opiskelijoiden viesteissä opetustani, ammattitaitoani, luotettavuuttani, innostavuuttani, uudistumishaluani ja opiskelijoille antamaani asiantuntevaa ja kehittävää palautetta kiitetään. Yhä uudelleen palautteissa toivotaan samanlaisia kursseja, josta palaute annetaan.

Monet kertovat saaneensa kursseistani innostuksen suorittaa kirjallisuuden arvosanoja, jotkut myös jatko-opintoja (”ilman häntä en olisi todellakaan opiskellut kirjallisuutta sivuaineenani syventäviin opintoihin saakka”).

Liitteinä olevissa lausunnoissa minut nähdään opettajana ja ohjaajana, joka on kiinnostunut opiskelijoista sekä työstään ja sen kehittämisestä. Lisäksi korostetaan yhteistyökykyäni, luotettavuuttani ja myönteisyyttäni – saan lukea olevani ”aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti yhteistyökuvioita hakeva”. Entinen oppilaani ja nykyinen kollegani kirjoittaa: ”Ihmisenä hän on ystävällinen, toiset huomioon ottava ja kannustava persoona.

Kajanneksen kanssa on ollut aina helppo tehdä töitä. Hän on keskustellut asioista mielellään ja pitänyt hyvää huolta aikatauluista ja pienistäkin yksityiskohdista”, palautteessa väitetään. Minua on ensimmäisistä kursseistani tuoreimpiin asti sanottu innostuneeksi ja innostavaksi opettajaksi. Palautteen antaja kirjoittaa, että minuun sopii hyvin seuraava kuvaus opettajan työstä: tehtävänä ei ole tynnyrin täyttäminen vaan liekin sytyttäminen.

Mitä luennointiisi tulee, olen onnellinen siitä, että sain opiskeluaikanani osallistua pitämillesi kursseille. Ne olivat aina ensinnäkin hyvin mielenkiintoisia, ja toisaalta – käytännölliseltä kannalta katsottuna – hyvin organisoituja.” Eräs opiskelija näkee asian näin: ”Kajanneksen kaikkia kursseja on leimannut opettajan erittäin positiivinen innostus ja antautuneisuus kulloinkin käsiteltävään aiheeseen. Opiskelijan kannalta on motivoivaa havaita, kuinka innostunut opettaja voi olla opetettavasta aiheesta!

Opiskelija, jonka pro gradu –työtä sain ohjata toisena ohjaajana, kirjoittaa: ”Ilman hänen apuaan en olisi saanut pro gradu –työtäni valmiiksi.” Opiskelija, jonka pro gradu –työtä ohjasin, kiittää luentojani ja mainitsee: ”Samanlaista ohjausta olen saanut KK:lta gradutyössänikin: ystävällistä kannustusta ja uusia ideoita, toki myös kriittistä palautetta. K. kohtelee opiskelijoita hyvin tasa-arvoisesti ja arvostavasti eikä hänen vastaanotolleen menemistä tarvitse jännittää.

Jatko-opiskelija, joka kertoo tunteneensa minut noin 12 vuotta, kirjoittaa: ”Ihmisenä ja asenteiltaan hän on ystävällinen, huomaavainen ja avulias, yhteistyöhaluinen ja –kykyinen, tehtävissään huolellinen.” Hän väittää, että pystyn ohjaamaan opiskelijoita ja jatko-opiskelijoita asiantuntevasti ja tehokkaasti. Opiskelija, joka on laatinut väitöskirjan tutkimussuunnitelman ja pyytänyt minua ohjaajakseen, väittää minun toimivan hienossa vuorovaikutussuhteessa muiden opettajien ja tutkijoiden kanssa. Hänen mielestään olen henkevä ja monella tapaa hieno opettaja ja ohjaaja.

Eräs opiskelija kirjoittaa: ”Katriina on aina innostunut työstään. Kotimainen kirjallisuus on hänelle sydämen asia.” Opiskelijapalautteessa on korostettu, että kurssieni sisällöt ja työtavat uudistuvat jatkuvasti. Minun mainitaan kunnioittavan ja kannustavan opiskelijoita ja suhtautuvan heihin tasapuolisesti. Opiskelija kirjoittaa: ”Opiskelijoihin hän jaksaa aina suhtautua innostuneesti, kannustavasti ja joustavasti. Näistä asioista olen kuullut samantapaisia mainintoja myös muilta opiskelijoilta. [--] Hän on paitsi kiinnostunut opiskelijoiden mielipiteistä, myös omasta työstään ja sen kehittämisestä.

Kollega, joka kertoo tehneensä kanssani yhteistyötä seminaarien ja kirjojen merkeissä, kirjoittaa: ”Olen tullut tuntemaan Katriina Kajanneksen innostavana ja mukaansatempaavana esitelmöijänä.” Hänestä osaan yhdistää ”tieteellisen tarkkuuden ja kaunopuheisen esitystaidon”. Kollega mainitsee monet kulttuurialoitteeni.

Eräs väitöskirjaa kirjoittava tutkija, joka on ollut johtamassani tieteellisen seminaarin sektiossa, mainitsee minun osoittautuneen hyväksi ohjaajaksi. Hän huomauttaa, että olen kirjahankkeissa ollut aina ”kannustava ja rakentavan kriittinen”. Kirjoittaja korostaa laaja-alaisuuttani, idearikkauttani ja aikaansaavuuttani sekä sitä, miten paljon olen lyhyessä ajassa julkaissut tutkielmia. Viimeisessä kappaleessa tutkija kirjoittaa: ”Kajanneksen kanssa on ollut aina helppoa tehdä töitä. Hän on keskustellut asioista mielellään ja pitänyt hyvää huolta aikatauluista ja pienistäkin yksityiskohdista. Opetus- ja tutkimustehtäviin liittyvästä kutsumustyöasenteesta kertoo, että Kajannes on aina auliisti auttanut myös minua tutkimukseen liittyvissä kysymyksissä, vaikka en virallisesti olekaan hänen ohjattavanaan.”

Ei kommentteja: